Tilannepäivitys – ensimmäinen kerros miltei valmis!

Työmaa
Tilannepäivitys – ensimmäinen kerros miltei valmis!
Näkymä yläkerran parvekkeelta. Ei hullumpi maisema!

Hetki on taas vierähtänyt viimeisestä raksapäivityksestä. Hulinaa on riittänyt ja edistys ollut huimaa. Vaikka kiirettä pitää, niin rytmi on hyvä ja aikataulussa on pysytty. MinunVALO alkaa nyt hahmottua pikkuhiljaa oikeaksi kodiksi. Nyt on taas hyvä hetki päivittää tilannetta. Ensimmäinen kerros on miltei valmis ja toinen kerroskin on hyvää vauhtia tulossa perästä.

Kaikki pinnat ovat jo melkein valmiit. Maalipintoja ja WC-tilojen ja spa-tilan mikrosementointeja viimeistellään parhaillaan. MinunVALOsta löytyy paljon harmonisia ja eläviä pintoja, ja pehmeys yhdistyy loftmaiseen raffiuteen.

Saimme juuri asennettua upean Keittiömaan Noblessa-keittiön, josta tuli aivan täydellinen. Myös asennus hoitui rivakasti ja mutkitta. Musta, linjakas keittiö on todella kaunis ja ihana kontrasti olohuoneen korkeille vaaleille seinille.

Betonilattiat ovat ensimmäisessä kerroksessa valmiit. Valitsimme MinunVALOon käsitellyn betonilattian, jonka kiiltohionta takaa 100% pölyä, likaa ja vettä hylkivän pinnan. Se on helppohoitoinen ja sopii visuaalisesti raffin pintansa ansiosta loistavasti loft-henkiseen taloon. Alakerran lattiat ovat juuri työn alla, joten ei aikaakaan kun koko talon lattiapinnat ovat valmiit. Kiitos Pohjolan Pintamestareille! Tehokasta ja ammattitaitoista toimintaa!

 

maalipinta ja lattia

Yläkerran takka on myös asennettu. Homma saatiin maaliin todella mutkattomasti, kiitos NunnaUunin ja Schiedelin asentajien! NunnaUunin uusi takkamalli on aivan ihana. Sitä pääsee ihastelemaan messuilla MinunVALOssa ensimmäistä kertaa.

Yläterassi on valmis ja alakerran terassikin on tekeillä. On muuten upeat maisemat molemmista! Vain kaiteiden asennus, niin maisemia pääsee jo turvallisesti ihastelemaan. Terasseihin käytetään kaunista ja laadukasta LK Lehtikuusen lehtikuusta. LK Lehtikuusi toimitti meille tänään myös ulkoverhoilupaneelit. Viime viikolla talon ympärille rakennettiin valmiiksi telineet, jotta ulkoverhoilun koolaus saadaan tehtyä tällä viikolla

Upeat teräksiset sisäportaatkin saatin asennettua. Vain pinnakaide puuttuu, joka tulee muuten olemaan todella hieno elementti jo itsessään. Hemax Welding tekee ja toimittaa meille sekä sisä- että ulkoportaat.

Autotalli on myös hyvällä mallilla. Lattiavalu tehtiin tänään, joten vain epoksimaali ja ulkoverhoilu vielä puuttuvat.

Sähköt on vedetty lähes koko taloon ja WinLedin valaisimia asennetaan paikalleen sitä mukaa.

Pihatyöt on kevään tullen aloitettu ja etupihaa autotallien edustalta tasoitettu. Julkisivun puolella upeassa kivimuurissa hyödynnetään oman tontin ja muun messualueen louhintakiveä. Tmi Ville Tissari tekee meille muuria parhaillaan. Hienolta näyttää jo nyt! Olemme erityisen ihastuneita louhintakivistä tehtyihin portaisiin, jotka näkyvät kuvassa oikealla :)

muuri ja portaat

anita

Sisustus- ja tilasuunnittelijamme Anita on vieraillut nyt tontilla ahkerasti, jotta toteutus sujuisi koko ajan suunnitellusti. Kuvassa Anita pohtii keittiön seinäratkaisua yhdessä Dekotuote Oy:n Jari Leinosen kanssa.

Voi millainen unelmatalo tästä kuoriutuukaan! Merkkaa ylös kohde 24 Valo-korttelissa, tämä paketti tulee varmasti olemaan näkemisen arvoinen.

Seuraa meitä ja MinunVALOn raksatapahtumia blogin lisäksi myös Facebookissa ja Instagramissa @minunloft. Lisätietoa messutalosta ja Mikkelin Kirkonvarkauden asuntomessualueesta löydät myös Messutalo-sivultamme.

Valoa viikkoon!

 

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tilannepäivitys – tiiviyskoe ja Liune-liukuovet

Sisustus ja piha / Työmaa
Tilannepäivitys – tiiviyskoe ja Liune-liukuovet

Terveisiä työmaalta pitkästä aikaa! Viime viikot ovat olleet kiireisiä, ja MinunVALO muuttuu päivä päivältä hurjaa vauhtia ihan oikeaksi kodiksi. Nyt on hyvä hetki päivittää työmaan tilannetta. Meillä on mahtava tiimi takanamme, joka jaksaa tehdä pitkää päivää. Iso kiitos siitä!

Tiiviyskoe, jonka tarkoituksena on mitata ulkovaipan ilmavuotoluku, on nyt tehty. Tulokseksi saimme parhaan mahdollisen arvon, eli alle 0,6. Talo on siis tiivis, eikä ylimääräisiä ilmavuotoja ole. Mittaus oli tärkeä osa projektiamme, sillä VTT:n Terve Talo -sertifikaatti on parhaillaan työn alla. Läpäisimme siis tiiviyskokeen helposti!

Viikonlopun aikana saimme kaikki väliseinät valmiiksi sekä ylä- että alakerrassa. Olemme päässeet myös aloittelemaan autotallia, jonka antura valettiin perjantaina. MinunVALOn kokonaisuus autotallia myöten alkaa siis hahmottua.

 Liune

Liunen vaivattomat väliseinä- ja sisäkattorangat sekä liukuovet

Halusimme taloon ehdottomasti liukuovet tilansäästämisen ja käytännöllisyyden takia. MinunVALOssa on paljon avaraa ja korkeaa tilaa, joten ovien tuli olla laadukkaita, jotta akustiikka ei kärsisi. Täydelliset liukuovet löysimme Aulis Lundell Oy:tä eli Liunelta, joka toimitti meille koko taloon sisä- ja väliseinämateriaalit sekä sisäkattomateriaalit ja Liune-liukuovet. Toimitussisältö sisälsi kaiken tarvitsemamme, joten mitään ylimääräisiä osia ei tarvinnut hankkia muualta. Aulis Lundel Oy:n myyntipäällikkö Simo Ylä-Peräinen oli heti alusta asti mukana todella asiakaspalvelualttiina. Simo innostui messuprojektistamme heti, ja olemme saaneet häneltä aivan upeaa palvelua. Simon kanssa kaikki on sujunut uskomattoman sujuvasti, mikä tuo helpotusta näin suureen ja tärkeään vaiheeseen.

”Messuprojektista innostuin heti siihen tutustuttuani. Kohde on monin tavoin myös meidän näköinen. Aulis Lundell Oy:n pitkä kokemus teräsrakentamisesta, ja MinunLOFT-kohteiden ajatukset yhdistyvät hienosti. Teräksen pitkäaikaiskestävyys ja rakenneratkaisut ovat markkinoiden parhaat, ja sitä MinunVALO kohteena edustaa mitä suuremmissa määrin. MinunLOFTin osaavan ja innovatiivisen tiimin kanssa on ollut ilo työskennellä alusta alkaen”, kommentoi Simo projektiamme ja konseptiamme.

Liune_katto Liune2

Väliseinäpaketin toimituskokonaisuus on taloudellinen, laadukas ja turvallinen ratkaisu, jonka täydentää Liune Door liukuovijärjestelmä. Anitan suunnitelmien mukaan liukuovet haluttiin koko taloon mattamustina. Liukovien sävyä hiottiin, ja se saatiin juuri sellaiseksi kuin toivoimme. Liunen liukuväliovi on aina kokonaistoimituspaketti, joka sisältää oven, elementin ja karmit. Ihanan vaivatonta!

Liunen sisäkattorankojen rakennusprofiilit on rakennettu teräksestä, ja ne olivat helppoja käsitellä ja asentaa. Teräsprofiileilla saadaan tehokkaasti kestävä rakenne. Teräs on lujaa ja ympäristöystävällistä koko elinkaarensa ajan. Teräs on 100% kierrätettävää myös elinkaarensa loppuvaiheessa. Mittatarkoilla tuotteilla on pieni hukkaprosentti ja korkeatasoinen laadunvarmistus. Muun muassa näistä syistä MinunLOFT-talot perustuvat nimenomaan teräsrakenteeseen. Teräs on kestävä ja monipuolinen, liian vähän hyödynnetty rakennusmateriaali.

Tässä pähkinänkuoressa työmaan kuulumiset tällä kertaa. Projektimme vaiheita seuraat kätevästi tykkäämällä meistä Facebookissa ja seuraamalla Instagramissa. Blogi elää jatkuvasti myös Asuntomessujen sivuilla osoitteessa http://asuntomessut.fi/minunloft/. Lisää MinunVALOsta ja Mikkelin Asuntomessuita voit lukea messutalo-sivultamme.

Aurinkoista viikkoa!

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tilannepäivitys – lämmitys ja kellarikerros

Työmaa
Tilannepäivitys – lämmitys ja kellarikerros

Uusi vuosi on lähtenyt työmaalla vauhdikkaasti käyntiin! Työmiehemme ovat tehneet pitkää työpäivää raksalla, ja tahtia on kiristetty. Mittavat louhintatyöt (600 m3) ja pohjatyöt viivästyttivät aikatauluamme viime vuoden puolella. MinunVALOn tontilla on saatu kellarikerroksen viemäröinnit, lämpöeristykset, raudoitukset lattiavalua varten sekä lattialämmityksen putkistot valmiiksi. Ensi viikolla tehdään ensimmäisen kerroksen lattiavalu, jossa on vuorossa samat työvaiheet . Koko taloon tulee lattialämmitys. Katto- ja seinäelementit on saatu myös asennettua, joten MinunVALO alkaa hahmottumaan.

Messutaloon tulee lämmitysmuodoksi maalämpö. Maalämpö on ekologinen, halpa ja auringosta maaperään sitoutunut, uusiutuva energianlähde. Alkuinvestointi porauksineen, lämpöpumpun hankinta ja järjestelmän asennus on iso kertasijoitus. Maalämpö on myös tehokas lämmitysmuoto. Asunto saadaan kesällä viileämmäksi hyödyntämällä maalämpökaivosta saatavaa, maaperään ja pohjavesiin sitoutunutta maaviileää. Maalämmöllä toteutettu ilmastointi on kesähelteillä tehokas, mutta edullinen tapa viilentää kotia. Maalämmön hiilijalanjälki on pienempi esimerkiksi kaukolämpöön verrattuna. MinunVALOn ilmanvaihdosta pitää huolen kaksi erillistä ilmanvaihto- ja lämmöntalteenottokonetta, jotka VTT on ennakkoon sertifioinut sopiviksi Terve Talo-konseptiin. Messutalomme sertifioidaan yhteistyössä VTT:n kanssa.

Nyt mennään vauhdilla eteenpäin! Seuraa meitä ja MinunVALOn työmaan tapahtumia blogin lisäksi myös Facebookissa ja Instagramissa @minunloft. Esitteen MinunLOFTista ja messutalo MinunVALOsta löydät täältä. Lisätietoa messutalosta ja Mikkelin Kirkonvarkauden asuntomessualueesta löydät myös Messutalo-sivultamme.

 

-Noora & Kristiina

lämmitys_kellarikerros2

lämmitys_kellarikerros2

lämmitys_kellarikerros

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tilannepäivitys – ontelolaattojen ja elementtien asennus

Työmaa
Tilannepäivitys – ontelolaattojen ja elementtien asennus

MinunVALO edistyy nyt vauhdilla. Viime päivien aikana olemme saaneet asennettua ontelolaatat sekä IZOPanel-elementit. Elementit meille toimitti Constin Oy, jonka Lukasz Mierzynski oli asennuksen alussa ohjeistamassa. Saimme todella osaavaa palvelua, ja asennus startattiin hienosti käyntiin. Constin Oy toimittaa korkealaatuisia rakennusmateriaaleja kustannustehokkaaasti pääasiassa Keski-Euroopasta.

Hommia paiskittiin iltaa myöten, mutta valmista tuli ja täysin aikataulussa. MinunVALO nousee ihanaan Valo-kortteliin nyt huimaa vauhtia. Innostus pian valmistuvasta talosta alkaa olla jo korkealla!

MinunLOFT-konsepti on herättänyt runsaasti mielenkiintoa talomarkkinoilla. Olemme jo saaneet aie-sopimuksia, ja odotamme innolla kevään puolella tapahtuvaa uusien talomallien lanseeraamista. Tuleva talomallistomme on suunnattu kustannus- ja energiatehokkaaseen city-, omakotitalo- ja vapaa-ajan asumiseen. MinunLOFT tarjoaa uuden, innovatiivisen teräsrakennustavan sekä tähän päivään sopivia asumisratkaisuja, jotka ovat helposti muunneltavissa. Lue konseptistamme lisää täältä.

elementtien-asennus

IZOPanel-elementtien asennusta vasemmalla. Pojat ontelolaattojen asennushommissa oikealla.

elementtien_asennus_3

Nostokurjen avulla saatiin IZOPanel-elementit paikoilleen.

Lue lisää MinunVALOsta täältä, ja tilaa ladattava MinunLOFTin ja MinunVALOn esite kätevästi täältä. Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookissa. Olemme myös Asuntomessujen virallinen bloggaaja. Blogimme löydät omien sivujemme lisäksi siis myös Asuntomessujen sivuilta.

Palaamme taas pian työmaalle seuraavan päivityksen kera. Nyt muutaman päivän ansaittu joululepo, ja sitten takaisin hommiin!

Ihanaa joulua kaikille!

 

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tilannepäivitys – MinunVALOn teräsrunko pystyssä!

Työmaa
Tilannepäivitys – MinunVALOn teräsrunko pystyssä!

 

Viime viikon perjantaina MinunVALOn työmaalla aloitettiin teräsrungon pystytys. Vain kahdessa päivässä talon vankka runko saatiin pystytettyä.  Hemax Welding asensi ja hitsasi teräsrungon ammattitaitoisesti paikalleen. Runko oli tehty valmiiksi jo hyvissä ajoin alkusyksyllä Hemax Weldingin tuotantotiloissa Vantaalla. Kaikkein painavimmissa ja isoimmissa nostoissa meillä oli apuna Mikkelin Nostajat nosturin ja kuskin kera. Muuten selvisimme urakasta hienosti Hemax Weldingin omalla väellä ja kalustolla.

Teräsrakentaminen on nopea tapa rakentaa, ja ammattilaisten otteissa runko saadaan todella rivakasti asennettua. Teräksestä valmistetun talon etuina ovat lisäksi lujuus, palamattomuus, kulutuskestävyys sekä muunneltavuus. MinunVALO, kuten jokainen MinunLOFT-talo, on avara, asukkaansa näköinen, ensiluokkaisen laadukas, kestävä, terveellinen sekä energiatehokas. Muunneltavuus myös myöhemmin tekee kodin sopivaksi monenlaisille elämäntilanteille.

teräsrunko

Teräsrungon pystytyksen jälkeen oli vuorossa ontelolaattojen asennus, joka saatiin vauhdikkaasti maaliin jo kuudessa tunnissa. Seuraavaksi siirrytään seinä- ja kattoelementtien asennukseen sekä jälki- ja liitosvaluihin. Tästä vaiheesta lisää seuraavalla kerralla. MinunVALO nousee nyt nopeeaan tahtiin, ja kokonaisuudessaan projekti etenee hienosti aikataulussa.

teräsrunko

Lue lisää messutalo MinunVALOsta täältä, ja tilaa ladattava MinunLOFTin ja MinunVALOn esite kätevästi täältä. Käy myös tykkäämässä meistä Facebookissa ja seuraa Instagramissa, niin olet mukana projektimme eri käänteissä. Blogi elää jatkuvasti myös Asuntomessujen sivuilla osoitteessa http://asuntomessut.fi/minunloft/.

 

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tilannepäivitys – sokkelivalu kunnialla maaliin

Työmaa
Tilannepäivitys – sokkelivalu kunnialla maaliin

MinunVALO nousee Tähtisilmä-tontille hyvää vauhtia. Perustukset ja anturavalu on tehty, ja viime viikon torstaina porattiin maalämmölle paikka 210 metrin syvyyteen. Perjantai oli kuitenkin viime viikon varsinainen kohokohta, nimittäin sokkelivalu urakoitiin silloin valmiiksi.

Päivä alkoi hyvissä ajoin heti aamusta, kun ensimmäiset betoni- ja pumppuautot kurvasivat MinunVALOn tontille. Betoni kokonaisuudessaan tuli meille Mikkelin Betonilta. Hienoa, että pääsimme taas tukemaan paikallista yritystä. Betoniautoja tarvittiin yhteensä yli kuusi, joten vilinää riitti Antellinkadulla! Tämä taisi olla koko Kirkonvarkauden asuntomessualueen suurin betonitoimitus. MinunVALOn sokkelivalua tehtiin ilta seitsemään asti, joten päivä oli todella työntäyteinen. Vaikka päivä oli pitkä, oli se myös erittäin antoisa. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, eikä taivaaltakaan onneksi satanut vettä tai räntää.

Sokkelivalun muotin teossa käytimme Malthus-muottivälikkeitä, jotka ovat norjalaista uutta teknologiaa. Muottivälikettä voidaan käyttää yhtä hyvin irtolaudoituksessa kuin kasettimuotin kanssa. Malthus-muottivälike on valmistettu 6mm teräksestä (ST 80), ja teräksen mitoitusvetolujuus on 14kN (1400kg). Välike valitaan seinän paksuuden mukaan. Raudoitusverkon seassa on kovetuskaapeleita, joissa käytettiin 40kW sähköä.

sokkelivalu

Työmiehet hommissa. Kuvassa näkyy myös Malthusin teräksisiä muottivälikkeitä.

 

Raksakameran Enlapser 4K -kamera saatiin myös kytkettyä työmaalle

Viime blogipostauksessamme mainittu Raksakamera on kytketty työmaalle ja toimii hienosti.  Sen avulla seuranta on helppoa verkkopalvelun kautta. Mikäli sinulla on tarvetta työmaaseurannalle, niin vielä ehdit hyödyntämään marraskuun loppuun saakka voimassa olevan tarjouksen. Raksakameran sivuilta saat minunloft-koodilla myös MinunVALOn työmaaseurannassa käytettävästä Enlapser 4K -kamerasta -15% alennuksen.

Hienoa yhteistyötä jälleen kaikilta osapuolilta. Sokkelivalu oli iso urakka, ja se saatiin maaliin kunnialla. Työmaan edistystä on hienoa seurata. MinunVALO alkaa pikkuhiljaa hahmottua Tähtisilmä-tontille. Pian taas lisää työmaan tapahtumista!

Seuraa meitä ja MinunVALOn työmaan tapahtumia blogin lisäksi myös Facebookissa ja Instagramissa @minunloft. Esitteen MinunLOFTista ja messutalo MinunVALOsta löydät täältä. Lisätietoa messutalosta ja Mikkelin Kirkonvarkauden asuntomessualueesta löydät myös Messutalo-sivultamme.

 

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tilannepäivitys –  louhinta taputeltu

Työmaa
Tilannepäivitys –  louhinta taputeltu

 

Ensimmäiset tontin työt alkavat olla hyvässä vaiheessa, ja isotöinen louhinta on nyt saatu päätökseen. Tonttimme olikin odotettua kallioisempi, joten räjäytystöihin jouduttiin käyttämään hieman oletettua enemmän aikaa. Nyt urakka on kuitenkin ohi ja pääsemme tekemään infrakytkennät liitoskohtiin, jonka jälkeen tehdään valmiiksi anturalinjat. Sitten onkin perustuksien valamisen aika, eikä aikaakaan,  kun päästään jo pystyttämään MinunVALOn teräsrunkoa! Teräsrunkoa ollaan viime viikkoina hitsattu kasaan Hemax Weldingin Vantaan pajalla, ja se alkaa jo olla valmiina pysytytettäväksi.

Yhteistyökumppanimme Juvalla toimiva Rakennusliike Avikainen on vastannut työmaan alkupään toimista hienosti. Kaikki on mennyt nappiin, kun ammattilainen hoitaa homman. Myös Avikaisella on Mikkelin messualueella oma rakennusurakka meneillään. Rantatontille nousee kaunis paritalo, jonka terassien teräskehikot Hemax Welding, MinunLOFTin emoyhtiö, valmistaa ja asentaa. Pääsemme siis molemmat hyödyntämään ammattitaitoamme puolin ja toisin.

tontti

Louhinnasta tontille jäi paljon kallioainesta, jota pyritään hyödyntämään pihasuunnittelussa. Heti kun tontin työtilanne hieman rauhoittuu, niin tapaamme taas pihasuunnittelijamme Päivi Avelan pihasuunnittelun merkeissä. Pian on aika saada konkreettisia suunnitelmia valmiiksi erityisesti istutussuunnitelman suhteen. Harmiksemme joitakin puita joudutaan vielä mahdollisesti kaatamaan. Kattavien maansiirtotöiden aikana kaivettiin hyvin lähellä muutamien puiden juuria, eikä riskiä puun kaatumisista kannata ottaa.

Tontilla tapahtuvan rakennustyön lisäksi olemme hoitaneet eteenpäin muutamia aivan mahtavia yhteistyökuvioita, jotka pääsemme paljastamaan hieman myöhemmin. Nyt kannattaa siis olla kuulolla! Myös Anitan kynä sauhuaa suunnitelmia konkretisoidessa. Syksy tulee olemaan kaikkien näiden loistavien ideoiden toteuttamisen aikaa. Blogiin on siis tulossa yhä monimuotoisempaa sisältöä mitä pidemmälle päästään!

Seuraa meitä ja MinunVALOn rakentamista blogin lisäksi myös Facebookissa ja Instagramissa @minunloft! Esitteen MinunLOFTista ja messutalo MinunVALOsta löydät täältä. Lisätietoa messutalosta ja Mikkelin Kirkonvarkauden asuntomessualueesta löydät myös Messutalo-sivultamme.

 

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tilannepäivitys – louhintaa ja pihasuunnittelua

Sisustus ja piha / Työmaa
Tilannepäivitys – louhintaa ja pihasuunnittelua

Homma etenee, ja tällä viikolla pääsemme tontin räjäytystöihin! Maankuorinta on jo tehty Tähtisilmä-tontillemme, joten seuraavaksi on luvassa louhinta. Tonttimme on haastava rinnetontti, ja MinunVALO rakennetaan kahteen eri tasoon. Louhinnan jälkeen näemme tarkemmin, millaiseen maastoon ryhdymme suunnittelemaan pihaa. Kun louhinta on saatu päätökseen asennetaan maan alle infraputkistot ja käymme myös istutussuunnitelman kimppuun. Rakennusurakka on alkanut hienosti, ja tästä mennään hyvällä fiiliksellä eteenpäin!

Pihasuunnittelua rinnetontille

Pihaa ja erityisesti istutussuunnitelmaa ryhdytään nyt suunnittelemaan tarkemmin. Pihasuunnittelijamme Päivi Avela on jo tehnyt meille pihasuunnitelman luonnoksen, jota lähdemme nyt pohtimaan eteenpäin. MinunLOFTin Noora ja Max tapasivat Päivin viime viikolla tontilla käyden läpi vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Tontti on jokseenkin suuri, mutta piha-alueeksi siitä halutaan vain pieni osa, sillä tarkoitus on pitää piha kompaktina ja helppohoitoisena. Muutamia komeita mäntyjä jätetään reunustamaan pihaa.

Tunnelmaltaan pihasta halutaan rauhallinen ja tasapainoinen. Suunnittelun pohjana ja inspiraationa ovatkin elementit maa, ilma, vesi ja tuli. Talon ympäri asennetaan laatoitus kauttaaltaan, jotta myös ilman kenkiä on mahdollista kulkea talon eri puolille kesäaikaan. Räjäytystöiden ja  louhinnan jälkeen näemme maaston mahdollisuudet lopullisesti, jolloin pääsemme tekemään konkreettisia päätöksiä pihan suhteen. Nähtäväksi vielä jää teemmekö pihalle nurmialueen vai pääsemmekö hyödyntämään komeaa kalliopohjaa.

Messualueen huomioiminen pihasuunnittelussa

Pääsääntöisesti istutuksissa tulisi käyttää alueella luonnostaan viihtyviä kasveja tai alueelle sopvia koristekasveja. Maaperän rehevyys, happamuus ja vesisuhteet tulisi säilyttää ennallaan. Istutukset tulee sijoittaa tontille ottaen huomioon myös katujen näkymäalueet. Pitkäaikaisena tavoitteena on, että alueille leviää alueelle luontaisesti tyypillistä kasvillisuutta muokatuilta tonteilta. Kirkonvarkauden messualueesta muodostuu varmasti kaunis ja luonnollinen kokonaisuus myös pihojen ja istutusten osalta.

pihasuunnittelua

MinunLOFTin Max ja Päivi miettivät pihasuunnittelun mahdollisuuksia.

 

Rakennustyömaalla tapahtuu, ja myös pihasta on muotoutumassa aivan ihana paikka rentoutua. Palaamme pian tarkempiin suunnitelmiin!

Lue lisää messutalo MinunVALOsta täältä, ja tilaa ladattava MinunLOFTin ja MinunVALOn esite kätevästi täältä. Myös Facebookissa ja Instagramissa @minunloft pääset seuraamaan läheltä projektimme etenemistä!

 

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail

Tilannepäivitys – työmaalla tapahtuu pian

Työmaa
Tilannepäivitys – työmaalla tapahtuu pian

Kalusto on jo melkein matkalla Mikkeliin, ja kohta aletaan raivaamaan maata messutalo MinunVALOn tieltä! Rakennustöitä ja projektiaikataulua suunnitellaan kovaa vauhtia, ja viimeisiä sopimuksia ja päätöksiä lyödään lukkoon. Helpottava tekijä tässä rakentamisen paperi- ja sopimusviidakossa on nyt ensimmäistä kertaa messualueen rakentamisessa käytössä oleva sähköinen Lupapiste, jossa kaiken voi koota yhteen tarvittaville osapuolille. Näin hommat sujuvat jouhevasti, ja liitteet ja kommentit päivittyvät kaikille reaaliaikaisesti.

Vaikka rakentamaan ei ihan päästykään kesän alussa, kuten alun perin suunniteltiin, on aikaa kuitenkin vielä runsaasti ja aikataulussa pysytään. MinunLOFTin rakennustekniikalla talon perustuksien teon jälkeen teräsrunko sandwich-kevytelementteineen nousee nopeasti säästä riippumatta. MinunVALO tulee olemaan siis hyvässä vaiheessa syksyllä, jolloin tila- ja sisustus- sekä pihasuunnitelmat ovat valmiit. Nopea rakennustekniikkamme tuokin mukavasti joustavuutta aikatauluun näin rakennusvaiheessa.

Ensimmäisenä on luvassa maanraivaustyöt, jotka päästään aloittamaan heti kun viimeiset sopimukset rakennusvalvojan kanssa on tehty. Tonttimme Tähtisilmän sekä muiden Valo-korttelin tontit ovat haastavia kallioisia rinnetontteja, joten raivaustöiden jälkeen perustukset ja valutyöt on tehtävä harkiten. Kun näiden vaiheiden jälkeen pystytetään talon teräsrunko, ollaankin jo pitkällä! Yksityiskohtaisempi työmaaraportointi alkaa blogissamme heti raivaustöihin päästyämme.

Kesän jälkeen alkaa tohina

Kuten tila- ja sisustussuunnitelmien kanssa, myös piha- ja istutussuunnitelmissa päästään askel eteenpäin elokuussa. Istutussuunnitelmien on oltava valmiina syyskuun alussa, joten myös näitä päätöksiä lähdetään pian tekemään. Pihasuunnittelijanamme toimii Mikkelin Puutarhayhdistyksen Päivi Avela, jolla on myös muutama muu messukohde suunniteltavanaan Mikkelin Asuntomessuilla. Ensimmäinen luonnos on tehty, ja tästä jatketaan jalostaen suunnitelmaa aina vain paremmaksi. Ihanalla Anitallamme on paljon mahtavia ajatuksia myös pihaa varten! Palataan näihin suunnitelmiin kesän jälkeen. Kaikkea emme kuitenkaan paljasta, jotta jännitystä riittää messuihin saakka 😉

Aivan tuota pikaa homma siis pyörähtää kunnolla käyntiin, ja Tähtisilmällä alkaa käydä kuhina. Myös täällä pääkaupunkiseudun päässä vauhtia riittää suunnitelmia tehdessä yhdessä mahtavien ammattilaisten kanssa.

Eli super hyvällä fiiliksellä eteenpäin! Seuraa meitä ja MinunVALOn vaiheita blogin lisäksi myös Facebookissa ja Instagramissa @minunloft!

Esitteen MinunLOFTista ja messutalo MinunVALOsta löydät täältä. Lisätietoa messutalosta ja Mikkelin Kirkonvarkauden asuntomessualueesta löydät myös Messutalo-sivultamme.

 

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail