MinunLOFTin tiimi

Yleinen
MinunLOFTin tiimi

MinunLOFT muodostuu pienestä tiimistä, jonka alkutaipaleella on riittänyt tekemistä. Olemme saaneet lisävahvistusta, joten tässä uuden joukkiomme pieni esittely!

Rakensimme Mikkelin Asuntomessuille 2017 pilottikohteemme upean MinunVALOn. Kohteemme tuli positiivisesti huomatuksi ja sai laajaa näkyvyyttä myös hyvien yhteistyökumppaneiden ansiosta.

MinunLOFT on uusi yritys, joka tuo rakennusalalle uuden, omanlaisensa konseptin.  Uskomme, että innovatiiviselle tavallemme rakentaa on selkeä tarve ja tilaus.

VTT:n Terve Talo sertifikaatti on tärkeä osa brändiämme ja toimintaamme. Kiinnitämme erityistä huomiota myös talon elinkaarisuunnitteluun, rakennusmateriaaleihin, kustannustehokkuuteen, käytännöllisyyteen ja ekologisuuteen. Talon arkkitehtuuri ja visuaalisuus ovat myös keskeisiä suunnittelun teemoja. Nämä arvot ja tekijät ovat kirkkaana mielessä erityisesti nyt, kun olemme aloittaneet keskustelut tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa.

Olemme ylpeitä yrityksestämme ja brändistämme, ja haluamme kertoa siitä mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja avoimesti asiakkaillemme. Lisää tämänhetkisestä toiminnastamme voit lukea edellisestä blogipostauksestamme.

MinunLOFTin tiimissä luovuutta arvostetaan ja ideoiden annetaan lentää. Arvostamme ja sparraamme toisiamme. Jokainen tiimiläinen tuo osaltaan kokonaisuuteen osaamisensa ja vahvuutensa, ja sitä kautta antaa lisäarvoa toiminnalle. Yhdessä tekeminen motivoi, mutta kieltämättä myös haasteita on riittänyt. Kun luodaan jotakin uutta ja uniikkia, luovaa hulluuttakin tarvitaan aina välillä.

Keitä me sitten olemme?

Maxim Helle on MinunLOFTin liikeidean keksijä ja toiminnan innovaattori. Tarina alkoi muutamien vuosien takaa Maxin ystävän rakennusprojektista, jossa Max vastasi kohteen teräsrungon suunnittelusta ja toteutuksesta. Max on teollisuusalan yrityksen Hemax Weldingin perustaja. Hemax on erikoistunut teollisuuden vaativiin hitsaus- ja asennustöihin. Näin ollen Maxin vankkaa osaamista teräsrakenteista haluttiin hyödyntää rakennusprojektissa.

Hemaxin osaaminen perustuu laadukkaaseen työnjälkeen sekä erikoisosaamiseen elintarvike- ja prosessiteollisuudessa. Vaativia projekteja on riittänyt, ja työntekijät ovat kiistatta alansa huippuja, mikä onkin yksi päätekijöistä Hemaxin menestyksekkäässä tarinassa.

Ystävän taloprojektin jälkeen Max halusi jatkojalostaa tekemäänsä pohjatyötä, ja alkoi työstää edelleen teräsrakentamisen hyödyntämistä. Näin lähti kehittymään hyödyllisyysmallin suunnittelu sekä erinäiset patentoimisprosessit.  Puhtaan sisäilman varmistaminen oikeiden materiaalivalintojen kautta oli tärkeä osa kokonaisuutta, ja polyuretaani-sandwich-kevytelementeillä saatiin kehitettyä järkevä seinärakenne.

VTT tuli osaksi konseptia Terve Talo -sertifikaatin myötä, jota haettiin messutalo MinunVALOon. Samalla uudelle tavalle rakentaa saatiin valjastettua mukaan joukko asiantuntijoita. Vähitellen visio yrityksestä kehittyi ja oikea suunta löydettiin. Näin syntyi MinunLOFT, jonka omistaja ja toimitusjohtaja Max on.

Max ohjaa yrityksemme rakennusteknistä puolta, rakennustyömaita ja taloutta, sekä pitää huolen kokonaisuudesta.

Unelma itsensä toteuttamisesta ja työllistämisestä on käynyt toteen, ja tulevaisuuden tavoitteet on asetettu korkealle.

Max

 

Noora-Natalia Helle on MinunLOFTin toinen omistaja ja perustaja, ja toimii MinunLOFTin markkinointipäällikkönä. Nooran kädenjälki näkyy erityisesti MinunLOFTin konseptisuunnittelussa. Noora on myös MinunDESIGN-teräsmuotoilubrändin luoja, mikä tuo MinunLOFT-talokonseptin ohella ajatonta muotoilua myös sisätiloihin.

Noora toimi asuntomessukohteemme MinunVALOn projektipäällikkönä, ja teki kohteemme sisustus- ja tilasuunnittelua tiiviissä yheistyössä Anita Koposen kanssa. MinunLOFTissa ja MinunDESIGNissa hän vastaakin vahvasti kokonaisuuksien ja markkinoinnin lisäksi visuaalisesta puolesta. Häntä voisi hyvin luonnehtia myös Art Directoriksi. Noora on omistajana myös Hemax Weldingissä, joten kädet ovat täynnä töitä milloin minkäkin asian kanssa. Varsinainen moniottelija!

Hemax Weldingin lisäksi Nooran tausta löytyy monipuolisista työtehtävistä markkinoinnin ja myynnin puolelta muun muassa Maikkarilta.

Noora ja Max asuvat Varkaudessa kahden ihanan poikansa kanssa. Työt tuovat usein myös pääkaupunkiseudulle. Arki on yrittäjäperheessä kiireistä ja meno on välillä päätä huimaavaa. Onneksi perhe muistaa välillä relata, jolloin aikaa pyhitetään myös yhdessäoloon. Noora on myös intohimoinen sisustaja, mikä tuo arkeen oman mausteensa.

Noora

 

Johanna Vilen on MinunLOFTin uusin jäsen. Johanna on monessa liemessä keitetty kokenut asiakaspalvelun ja myynnin osaaja. Hän toimii MinunLOFTissa asiakkuusjohtajana, ja vastaa kaikista asiakasrajapinnoista, myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä, mutta vaikuttaa vahvasti myös markkinoinnin puolella.

Johanna on työskennellyt pyöreät 20 vuotta ilmailualalla, jossa hän on toiminut erinäisissä esimies- ja johtotehtävissä sekä johtoryhmän jäsenenä. Taustaa Johannalla on myös pankki- ja kiinteistöalalta.

Suuresta liiketoimintayksiköstä vastaaminen näkyy Johannan käytännön tekemisessä, ja hän osaakin kiteyttää ja jäsentää toimintatavat kaikille selkeiksi. Näin koko tiimi toimii tehokkaammin. Johanna tarttuu tuumasta toimeen ja asenne on aina kohdillaan. Iloisuus ja kyky ajatella positiivisesti näkyy hänen jokapäiväisessä työskentelyssä ja tavoissaan toimia.

Johanna uskoo, että henkilöstöön panostaminen, toimivat prosessit ja hyvä henki työyhteisössä ovat tärkeitä toiminnan peruspilareita. Kun nämä asiat on hoidettu hyvin, se heijastuu positiivisesti takaisin asiakkaisiin ja yrityksen tulokseen.

Johanna on erittäin tervetullut lisä MinunLOFTille!

IMG-20170925-WA0000 (3)

 

Kristiina Niskanen toimii MinunLOFTissa freelancerina, ja tekee osa-aikaisesti toimeksiantoina pääasisassa visuaalista- ja graafista suunnittelua sekä sisällöntuotantoa. Hän on tehokas ja joustava tekijä, joka pystyy vastaamaan odotuksiin myös kiireessä.

Kristiina on erityisen kiinnostunut viestinnällisistä näkökulmista sekä markkinoinnin vuorovaikutuksesta. Hyvä ihmistuntemus ja laaja näkemys auttavat MinunLOFTia luomaan monipuolista markkinointia, joka myös näyttää puoleensavetävältä.

Kotikulmat Helsingin Kalliossa tarjoavat tälle visualistille jos jonkinlaista kirpputoria ja putiikkia, joissa tulee viikonloppuisin vietettyä aikaa. Myös avomiehelle, perheelle, ystäville ja ihan vaan olemiselle täytyy jokaiselta viikolta löytyä omat hetkensä.

Krisse

 

Syksy ja alkutalvi tuo mukanaan paljon uutta toimintaamme liittyen. Ajantasalla pysyy seuraamalla blogia ja Instagramia sekä tykkäämällä meistä FacebookissaUutiskirjeestämme luet ensimmäisten joukossa uusista käänteistä.

P.S. Avara ja tyylikäs, hyvällä maulla toteutettu MinunVALO odottelee vielä asukkaitaan. Käyhän lukemassa ja katsomassa upeat kuvat kohteestamme Etuovi.comista, niin jutellaan lisää!

Seuraavaan kertaan!

 

Iloisin terveisin MinunLOFT-tiimi: Max, Noora, Johanna & Kristiina

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

MinunLOFT tiimi

Yleinen
MinunLOFT tiimi

MinunLOFT muodostuu pienestä tehotiimistä, jolla riittää puuhaa tulevien Asuntomessujen sekä suunnitteilla olevien talomallien parissa. MinunLOFT lanseerataan Mikkelin Asuntomessuilla 2017, jolloin varsinainen talonrakennuspalvelu lähtee käyntiin. MinunLOFTin kyljessä pyöritetään myös teräsmuotoilukonsepti MinunDESIGNia, joten tylsäksi ei aika ehdi käymään. Kevät ja kesä tuovat tullessaan upeita juttuja, joista päästään jatkamaan uusien talomallien myötä syksyllä.

 

Max_ota_yhteyttaMaxim Helle on MinunLOFTin isä. Tarina alkaa muutamien vuosien takaa, kun Max rakensi tuttavalleen Tukholman lähistölle teräsrunkoisen talon. Max on menestyneen teräs- ja hitsausalan yrityksen Hemax Weldingin perustaja ja toimistusjohtaja. Mielessä oli hautunut ajatus, että talonrakennusalalla vain vähän käytettyä terästä olisi hienoa hyödyntää paremmin. Tuttavalle toteutetun projektin aikana idea uudesta teräsrakennustekniikasta jalostui. Vähitellen syntyi MinunLOFT, jonka omistaja ja toimitusjohtaja Max on.

Max ohjaa rakennusteknistä puolta, rakennustyömaita ja taloutta sekä pitää huolen kokonaisuudesta. Hommia riittää kahden yrityksen toimitusjohtajana ja omistajana. Unelma itsensä toteuttamisesta ja työllistämisestä on käynyt toteen, ja tavoitteet tulevaan ovat korkealla.

 

 

Noora_ota_yhteytta

Noora-Natalia Helle on MinunLOFTin toinen omistaja ja perustaja, ja toimii MinunLOFTin markkinointipäällikkönä. Nooran kädenjälki näkyy erityisesti MinunLOFTin konseptisuunnittelussa. Noora  on myös MinunDESIGN-teräsmuotoilubrändin luoja, mikä tuo MinunLOFT-konseptin lisäksi ajatonta muotoilua myös sisätiloihin.

Noora toimii asuntomessukohteemme MinunVALOn projektipäällikkönä, ja tekee sisustus- ja tilasuunnittelua tiiviissä yheistyössä Anita Koposen kanssa. MinunLOFTissa ja MinunDESIGNissa hän vastaakin vahvasti kokonaisuuksien ja markkinoinnin lisäksi visuaalisesta puolesta. Kädet ovat täynnä töitä milloin minkäkin asian kanssa. Noora on varsinainen moniottelija!

 

 

 

Krisse_ota_yhteyttä

Kristiina Niskanen toimii MinunLOFTissa freelancerina, ja tekee osa-aikaisesti pääasisassa visuaalista- ja graafista suunnittelua sekä sisällöntuotantoa. Asuntomessujen järjestelyt tuovat paljon lisätyötä, joten Kristiina toimii myös projektiassistenttina auttaen monipuolisesti messujen järjestelyissä. Yhdessä Kristiina, Noora ja Anita touhuavat messuihin liittyvien suunnittelutöiden ja muiden järjesteleyiden kanssa.

 

 

 

 

 

Anita_Koponen_smallAnita Koponen, meidän mahtava tila- ja sisustussuunnttelijamme, on hitsautunut osaksi MinunLOFT-tiimiä. Hän on messukohteemme MinunVALOn kärkipelaajia, sillä tyylikkäällä ja ajattomalla loft-talolla täytyy olla myös tyylikkäät, ajattomat ja mielenkiintoiset sisätilat. Anitalla on vuosien tuomaa ammattiosaamista mitä erilaisimpien kohteiden suunnittelusta. Erityisesti hänen asuntomessukohteiden suunnittelukokemuksensa on tuonut meille ensikertalaisille paljon arvokasta tietotaitoa.  Anita on luotettava ammattilainen, jonka aurinkoisuus ei voi olla tarttumatta. Ideoita riittää, eikä mikään ole mahdotonta.

 

 

Oman blogimme lisäksi tätä tehokasta tiimiä seurataan myös Asuntomessujen blogissa. Meitä kannattaa pitää silmällä tietenkin myös Facebookissa ja Instagramissa @minunloft.

Hauskaa viikkoa kaikille toivottaa MinunLOFT-tiimi!

Facebooktwittergoogle_plusmail