MinunLOFT tiimi

Yleinen
MinunLOFT tiimi

MinunLOFT muodostuu pienestä tehotiimistä, jolla riittää puuhaa tulevien Asuntomessujen sekä suunnitteilla olevien talomallien parissa. MinunLOFT lanseerataan Mikkelin Asuntomessuilla 2017, jolloin varsinainen talonrakennuspalvelu lähtee käyntiin. MinunLOFTin kyljessä pyöritetään myös teräsmuotoilukonsepti MinunDESIGNia, joten tylsäksi ei aika ehdi käymään. Kevät ja kesä tuovat tullessaan upeita juttuja, joista päästään jatkamaan uusien talomallien myötä syksyllä.

 

Max_ota_yhteyttaMaxim Helle on MinunLOFTin isä. Tarina alkaa muutamien vuosien takaa, kun Max rakensi tuttavalleen Tukholman lähistölle teräsrunkoisen talon. Max on menestyneen teräs- ja hitsausalan yrityksen Hemax Weldingin perustaja ja toimistusjohtaja. Mielessä oli hautunut ajatus, että talonrakennusalalla vain vähän käytettyä terästä olisi hienoa hyödyntää paremmin. Tuttavalle toteutetun projektin aikana idea uudesta teräsrakennustekniikasta jalostui. Vähitellen syntyi MinunLOFT, jonka omistaja ja toimitusjohtaja Max on.

Max ohjaa rakennusteknistä puolta, rakennustyömaita ja taloutta sekä pitää huolen kokonaisuudesta. Hommia riittää kahden yrityksen toimitusjohtajana ja omistajana. Unelma itsensä toteuttamisesta ja työllistämisestä on käynyt toteen, ja tavoitteet tulevaan ovat korkealla.

 

 

Noora_ota_yhteytta

Noora-Natalia Helle on MinunLOFTin toinen omistaja ja perustaja, ja toimii MinunLOFTin markkinointipäällikkönä. Nooran kädenjälki näkyy erityisesti MinunLOFTin konseptisuunnittelussa. Noora  on myös MinunDESIGN-teräsmuotoilubrändin luoja, mikä tuo MinunLOFT-konseptin lisäksi ajatonta muotoilua myös sisätiloihin.

Noora toimii asuntomessukohteemme MinunVALOn projektipäällikkönä, ja tekee sisustus- ja tilasuunnittelua tiiviissä yheistyössä Anita Koposen kanssa. MinunLOFTissa ja MinunDESIGNissa hän vastaakin vahvasti kokonaisuuksien ja markkinoinnin lisäksi visuaalisesta puolesta. Kädet ovat täynnä töitä milloin minkäkin asian kanssa. Noora on varsinainen moniottelija!

 

 

 

Krisse_ota_yhteyttä

Kristiina Niskanen toimii MinunLOFTissa freelancerina, ja tekee osa-aikaisesti pääasisassa visuaalista- ja graafista suunnittelua sekä sisällöntuotantoa. Asuntomessujen järjestelyt tuovat paljon lisätyötä, joten Kristiina toimii myös projektiassistenttina auttaen monipuolisesti messujen järjestelyissä. Yhdessä Kristiina, Noora ja Anita touhuavat messuihin liittyvien suunnittelutöiden ja muiden järjesteleyiden kanssa.

 

 

 

 

 

Anita_Koponen_smallAnita Koponen, meidän mahtava tila- ja sisustussuunnttelijamme, on hitsautunut osaksi MinunLOFT-tiimiä. Hän on messukohteemme MinunVALOn kärkipelaajia, sillä tyylikkäällä ja ajattomalla loft-talolla täytyy olla myös tyylikkäät, ajattomat ja mielenkiintoiset sisätilat. Anitalla on vuosien tuomaa ammattiosaamista mitä erilaisimpien kohteiden suunnittelusta. Erityisesti hänen asuntomessukohteiden suunnittelukokemuksensa on tuonut meille ensikertalaisille paljon arvokasta tietotaitoa.  Anita on luotettava ammattilainen, jonka aurinkoisuus ei voi olla tarttumatta. Ideoita riittää, eikä mikään ole mahdotonta.

 

 

Oman blogimme lisäksi tätä tehokasta tiimiä seurataan myös Asuntomessujen blogissa. Meitä kannattaa pitää silmällä tietenkin myös Facebookissa ja Instagramissa @minunloft.

Hauskaa viikkoa kaikille toivottaa MinunLOFT-tiimi!

Facebooktwittergoogle_plusmail

Uusi teräsmuotoilukonsepti MinunDESIGN

Sisustus ja piha / Yleinen
Uusi teräsmuotoilukonsepti MinunDESIGN

 

Uusi teräsmuotoilukonsepti MinunDESIGN tekee uniikkeja mittatilaustuotteita juuri sinulle. Yhdessä MinunLOFT ja MinunDESIGN tuovat ripauksen käytännöllistä luksusta arkeen aina huonekaluista loft-taloihin. Teräksestä tietenkin.

MinunDESIGN ja MinunLOFT puhuvat teräksen puolesta. Se on kaiken toimintamme perusta. Teräksellä on lukemattomia käyttömahdollisuuksia niin rakentamisessa kuin sisustamisessa. Teräs on kaunis materiaali sellaisenaan, mutta helppo yhdistää myös muihin materiaaleihin. Teräs yhdessä esimerkiksi betonin tai puun kanssa luo ajatonta, kaunista ja yksinkertaista tunnelmaa. Ammattilaisen otteissa teräs taipuu muotoon kuin muotoon. Se on myös kestävyydessään omaa luokkaansa, joten MinunDESIGNilta saat takuuvarmasti pitkäikäisen kumppanin.

Teemme tilauksesta juuri sinun näköisesi tuotteet, oli kyse sitten ruokapöydästä, senkistä tai vaikkapa hyllystä. Teemme lisäksi myös muun muassa portaita, kaiteita ja ulkokalusteita. Kaikki tuotteet tehdään Vantaan Mikkolassa käsityönä huolella ja tarkkuudella. Meiltä saat siis uniikkeja ratkaisuja ja kotimaista ammattitaitoa.

Jokainen tuotteemme on tilaustuote, joka numeroidaan yksilöllisesti. Jokainen valmistamamme tuote on siis varmasti ainutlaatuinen. MinunDESIGNin kulmakivet ovat tinkimätön laatu, ajattomuus ja suomalaisen muotoilun innovatiivisuus. MinunDESIGNissa kulminoituu intohimo suomalaiseen muotoiluun, käsityöhön ja teräkseen. Tuloksena on uniikkeja ja räätälöityjä mittatilaustuotteita kaikkiin tarpeisiin. Aina juuri sinulle.

minundesign

MinunDESIGNin tarina

MinunDESIGNin tarina alkoi, kun MinunLOFTin omistajapariskunta Maxim ja Noora-Natalia Helle tarvitsivat omaan uuteen kotiinsa ruokapöydän. Nooran ajatuksissa oli iso ja muotoilultaan ajaton pöytä, jonka ympärille kaikki läheiset mahtuisivat. Sopivaa pöytää ei kuitenkaan löytynyt, joten se päätettiin toteuttaa itse. Pöydästä tuli hieno, ja uuteen kotiin täydellisesti istuva.

Uusi teräsmuotoilukonsepti alkoi vähitellen kasvaa ja löytää muotoaan. Pian myös ystäväpariskunta tilasi mittatilauspöydän. Tästä lähti käyntiin varsinainen MinunDESIGNin tuotanto. Tältä pariskunnalta löytyykin oma uniikki yksilöllisesti numlogo_valkoineneroitu pöytä nro.1, joka sai innostuneen vastaanoton. Pöydästä tuli juuri sellainen kuin toiveissa oli. ”Mielestäni on hienoa, kun saa juuri sellaisen tuotteen kuin itse haluaa. Voi joko toimia itse suunnittelijana tai antaa meidän toteuttaa haaveensa”, kertoo Noora.

MinunDESIGN-konsepti jatkoi kasvuaan vuoden 2017 Mikkelin Asuntomessujen messutalo MinunVALOn myötä. Messutaloon haluttiin jotain uutta ja räätälöityä. Jotain, jota muualla ei näe. Tänä päivänä halutaan tukea suomalaista muotoilua ja laadukasta käsityötä. Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia sisustamisesta ja yksilöllisistä ratkaisuista. Ammattitaitoisen sisustus- ja tilasuunnittelijamme Anita Koponen halusi toteuttaa kanssamme messutaloon uniikkeja mittatilaustuotteita. Ensi kesän Mikkelin Asuntomessuilla MinunVALOssa onkin nähtävissä upeita ja muotoilultaan minimalistisia tuotteita.

Tutustu MinunDESIGNiin osoitteessa http://minunloft.fi/minundesign/. Mikäli mielenkiintosi heräsi, niin ota meihin rohkeasti yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@minunloft.fi tai soittamalla numeroon 045 899 9077. Tehdään unelmistasi totta!

MinunLOFTin ja MinunDESIGNin matkassa pysyt tykkäämällä meistä Facebookissa ja seuraamalla Instagramissa.

Blogiamme lukemalla kuulet aina ensimmäisenä tuoreimmat uutiset. Blogimme löydät omien sivujemme lisäksi myös Asuntomessujen sivuilta.

 

-Kristiina

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa kyselyymme ja voita liput Rendel-elokuvan ennakkonäytökseen!

Yleinen
Vastaa kyselyymme ja voita liput Rendel-elokuvan ennakkonäytökseen!
Facebooktwittergoogle_plusmail

Millainen on MinunLOFT Oy?

Yleinen
Millainen on MinunLOFT Oy?

Pian alkavien maanraivaustöiden alkua odotellessa hieman blogikirjoitusta siitä, millainen MinunLOFT on yrityksenä, mitä se edustaa ja mitä tulevaisuuden suunnitelmissa näkyy.

MinunLOFTin juuret juontuvat muutaman vuoden taakse, kun Maxim Helle rakensi tuttavalleen Tukholman lähistölle teräsrunkoisen talon. Maxim on menestyneen teräs- ja hitsausalan yrityksen Hemax Weldingin perustaja ja toimitusjohtaja, ja teräsrunkoisen talon rakentaminen tuntui sopivalta hommalta teräsalan kovalle ammattilaiselle. Rakennusprojektin edetessä mielessä pyöri kysymys, miksei teräsrakentamista hyödynnetä enemmän? Se on nopeaa, muunneltavaa, erittäin kestävää ja säästä riippumatonta. Syntyi ajatus teräsrakenteisten talojen valmistuksesta isommassa mittakaavassa, ja tekniikkaa lähdettiin kehittämään. Näin Hemax Weldingin kautta syntyi MinunLOFT, jonka talojen teräsrakenteet Hemax Welding valmistaa ja asentaa.

Olemme tuomassa markkinoille uudenlaista ja innovatiivista rakennustekniikkaa teräsrunkoisilla, polyuretaani-sandwich-kevytlementeistä rakentuvilla loft-taloilla. Haluamme muuttaa käsityksiä talonrakentamisesta, ja tuoda markkinoille uusia, parempia ratkaisuja sekä monipuolisempaa tapaa rakentaa ja asua. Haluamme tarjota kestäviä ratkaisuja niin taloudellisesti kuin ympäristöllisesti. Aina puhdas sisäilma ja kestävä teräs takaavat terveellisen ja pitkäikäisen kodin. Päätöksiämme ohjaa ajatus, että MinunLOFT pystyy tarjoamaan kohtuuhintaista, vaivatonta, erittäin kustannus- ja energiatehokasta, mutta laadukasta, kestävää ja tilavaa asumista kaikkiin tarpeisiin. Haluamme jakaa sitä hyvää, jonka uusi rakennustekniikkamme tuo tullessaan.

Loft-asumista, vuorovaikutusta ja mahtavia yhteistyökumppaneita

MinunLOFT valmistaa ajattomia, tyylikkäitä ja yksilöllisiä loft-taloja. Samalla kun tuomme markkinoille tilavaa, monipuolista ja muunneltavaa asumista, haluamme myös panostaa kodin viihtyvyyteen. Näkökulmamme onkin vahvasti myös sisustusarkkitehtuurinen, ja visuaalisuus on meille tärkeää. Haluamme jakaa vinkkejä ja asiaa etenkin loft-tilojen sisustamiseen liittyen, sillä loftit ovat vielä jokseenkin uusi ilmiö Suomessa. Tilat tarjoavat avaruudellaan sekä mahdollisuuksia että uusia haasteita. Muunneltavuus eri elämäntilanteiden mukaan on yksi MinunLOFT-kodin tärkeimmistä seikoista, ja myös näitä mahdollisuuksia haluamme tuoda pinnalle sekä teknisesti että sisustuksellisesti.

Asiakaskuntamme kanssa haluamme rakentaa aitoa, rehellistä ja välitöntä tunnelmaa. Joustavuus ja avoimuus ovat meille tärkeitä piirteitä.  Panostamme laatuun ja luotettavuuteen, ja haluamme seistä jokaisen päätöksen takana ylpeänä. Vuorovaikutus kanssanne on meille tärkeää, jotta tiedämme, mitä juuri sinä haluat ja tarvitset. Haluamme tuoda laadukasta ja hyödyllistä sisältöä sinulle, vaikka et vielä olisikaan talonostoaikeissa.

MinunLOFT Oy

Yhteistyökumppaneiksi on valikoitunut ja valikoituu edelleen vastuullisia, ammattitaitoisia ja luotettavia yrityksiä, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Täältä löydät tämän hetkiset yhteistyökumppanimme. Lisäystä listaan on tulossa kovaa vauhtia!

Turvallisuuteen ja terveellisyyteen panostetaan paljon, ja nämä seikat ovatkin MinunLOFT-talon peruspilareita. Teemme parhaillaan tuotesertifiointia yhdessä VTT:n kanssa, ja menetelmän laadun ja turvallisuuden valvominen on kehitetty yhdessä Inspectan kanssa. MinunLOFT-talo rakennetaan turvallisesti CE 1090 sertifikaatin mukaisesti. Näistä tulemme kertomaan tarkemmin hieman myöhemmin.

Lanseeraamme ensimmäisen virallisen talomme, messutalo MinunVALOn, Mikkelin Asuntomessuille 2017, joten tämä projekti on suuressa roolissa aina ensi kesään saakka. Siitä tuleekin viimeistä piirtoa myöten upea paketti yhdessä Anita Koposen ja muiden yhteistyökumppanien kanssa suunniteltuna.

Tulevia räätälöitäviä talomalleja hiotaan parhaillaan, ja ne julkistetaan syksyn tai talven puolella. MinunLOFT-mallistossa tulee olemaan hyvin suunniteltuja asuntoja yleisimpiin tarpeisiin, ja myös varustelutasoissa tulee olemaan valinnanvaraa. Annamme näiden vielä hetken hautua, ja pyöräytämme sillä välin messuprojektin kunnolla raiteilleen.

Blogimme elää projektissa kokonaisvaltaisesti mukana ja myös muu some on aktiivinen. Meitä kannattaakin seurata myös Instagramissa ja Facebookissa. Blogin sisältö tulee olemaan monipuolinen kattaus rakennusprojektia, talotehtaan tapahtumia ja kehitystä sekä sisustusta ja arkkitehtuuria.

Oikein vatsan pohjassa kutkuttaa kun on niin mahtavia juttuja tulossa! Pysy messissä!

 

-Kristiina

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Mainostoimisto Haaja & Arwo Design MinunLOFTin ilmeen takana

Yleinen
Mainostoimisto Haaja & Arwo Design MinunLOFTin ilmeen takana

Aivan huippu Mikkeliläinen mainostoimisto Haaja & Arwo Design on MinunLOFTin ilmeen takana, ja muovannut kanssamme yhteistyönä myös MinunLOFTin brändiä. Perustaja Jesse Haaja on toisen MinunLOFTin omistajan Noora-Natalia Helteen vanha lapsuuden ystävä, joten yhteistyö oli luontevaa aloittaa juuri Haaja & Arwo Designin kanssa. Valinta ei ollut vaikea, kun tiedossa oli tuttu kovan linjan ammattilainen. On myös mahtavaa tehdä Mikkeliläisen mainostoimiston kanssa töitä nyt kun fokus on kesän 2017 Mikkelin Asuntomessuilla messutalo MinunVALOn rakentamisen myötä. Samalla nimittäin lanseerataan MinunLOFTin ensimmäinen virallinen talo. Mahtavaa, että mukana on paikallinen mainostoimisto!

Ammattitaidolla ja kokemuksella

Haaja & Arwo Design on tehnyt lukemattomia menestyneitä mainoskampanjoita ja rakentanut brändiä, viestintää ja markkinointia monille yrityksille. Heistä on ollut erittäin suuri apu MinunLOFTin ensi metreillä, ja olemme saaneet paljon ilmaa siipien alle Haaja & Arwo Designin avulla. Tiivis yhteistyö ja ideoiden hinkkaaminen tuottivat tulosta, ja MinunLOFT näyttää juuri siltä kuin sen on tarkoituskin: rentoa tyylikkyyttä, tasokkuutta ja uutta innovaatiota. MinunLOFT on talotehdas, joka erottuu! Yhteistyö jatkuu varmasti tiiviinä myös tästä eteenpäin, sillä MinunLOFTia kehitetään jatkuvasti.

”Kun ensimmäisen kerran toimistoomme otettiin yhteyttä MinunLOFTin osalta ja kuulimme kuinka kunnianhimoisesta projektista on kyse, olimme heti mukana. Nooran tuntien osasin jo vähän arvailla että tästä tulee upea juttu. Meillä projektia on pääasiassa vetänyt AD:mme Juha Jukarainen, joka on tehnyt MinunLOFTin ilmeen kanssa varsin upeaa jälkeä, ja uskoisinkin, että se palvelee brändiä pitkään ja hyvin”, kommentoi Jesse.

Juha on tehnyt mahtavaa työtä, ja auttanut kehittämään kanssamme MinunLOFTin konseptia ja brändiä. Yhteistyö on ollut alusta saakka sujuvaa ja rentoa, ja ideoita on aina helppo esittää puolin ja toisin. Erityinen työnäyte, josta olemme olleet todella innoissamme on messutalo MinunVALOn teaser-video. Hienoa jälkeä! Jatko-osa nähdään Mikkelin Asuntomessujen kynnyksellä.

 

Käy katsomassa Haajan meriitit osoitteessa haaja.com. Sivuilta löytyy monta hienoa projektia, jossa Haaja on ollut mukana. Luotettavaa, joustavaa ja ammattitaitoista toimintaa. Iso suositus!

Kannattaa ehdottomasti tsekata myös Jessen ohjaama supersankarielokuva Rendel, jonka traileri näytettiin myös Cannesin elokuvafestivaaleilla! Tämä super cool ja todella tasokas projekti löytyy osoitteesta rendelmovie.com ja Instagramista @rendelmovie. Ensimmäinen suomalainen supersankari-leffa! Mahtavaa!

 

-Kristiina

Facebooktwittergoogle_plusmail